Kesäkuun alussa uusi valtuusto aloittaa kautensa Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella. Tämä on hetki, joka tarjoaa valtuutetuille mahdollisuuden rakentaa Suomen parasta sotepalvelua. Toivon, että valitut aluevaltuutetut tarttuvat tähän haasteeseen yhteistyökykyisinä ja päättäväisinä. Yhteistyökykyä tarvitaan, että saamme talouden tasapainotettua ja palveluiden kehittäminen saa jatkua omassa päätösvallassamme.
Turvataan laadukkaat sotepalvelut. Priorisoidaan palveluiden laatu ja saatavuus eikä seiniä. Tärkeintä on, että ihmiset pääsevät tarvitsemaansa hoitoon – olipa kyse terveyskeskuslääkäristä, hammaslääkäristä, mielenterveyspalvelusta tai sujuvasta päivystyskäynnistä.
Erityisen tärkeää on onnistua ikäihmisten palveluiden järjestämisessä, laajenevassa kotisairaalatoiminnassa ja digipalveluiden kehittämisessä. Potilaan tulee saada oikeanlaista apua oikeassa paikassa oikeaan aikaan ilman jonottamista. Erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon, sosiaalihuollon, ensihoidon ja yhteispäivystyksen tulee muodostaa toimiva kokonaisuus, jota tukee hoidon jatkuvuusmalli koko hyvinvointialueella.
Aikoinaan lääketieteen kandidaattina Seinäjoen keskussairaalaan tullessani huomasin, että Etelä- Pohjanmaan hyvinvointialueen tärkein voimavara on ystävällinen henkilöstö. Soteammattilaiset tekevät arvokasta työtä kohdatessaan ja auttaessaan ihmisiä. Heidän panoksensa on korvaamaton, ja heidän työnsä ansaitsee arvostusta ja tukea.
Toimiva eteläpohjalainen hyvinvointialue on pitkällä tähtäimellä Etelä-Pohjanmaan ja kaikkien kuntien etu. Vaikka edessä ei ole helppoja päätöksiä, meidän tulee kyetä uudistumaan ja sopeutumaan. Sote- palvelut ovat meille kaikille välttämättömiä, ja niiden säilyttäminen eteläpohjalaisten käsissä vaatii terveen talouden ja yhteisen tahtotilan hyvinvointialueen kokonaisedusta. Rakennetaan yhdessä parempaa tulevaisuutta.
21.3.2025
Elina Kärnä,
infektioylilääkäri, aluehallituksen jäsen, aluevaaliehdokas (kok)
Seinäjoki
